Uutiset
Otaniemen ostoskeskuksen nimeksi tulee A Blanc
Alvar Aallon suunnitteleman kauniin ”Otaniemen vanhan ostarin” peruskorjauksen odotetaan valmistuvan toukokuussa.
Aalto-yliopisto Works K3 -työmaa käynnistymässä
Aalto-yliopisto Works K3 -hanke on käynnistymässä suunnitelmien mukaisesti helmikuun aikana ”Seaside-osan” peruskorjauksella ja jatkuen myöhemmin vanhan toimistosiiven purkutöillä sekä uudisosan rakentamisella.
Räjäytystöitä Otaniemen kampuksella
Raide-Jokerin työmaalla louhitaan vesihuoltokanaalia Otaniementiellä tiistaista 26.1.2021 alkaen. Louhinnat kestävät arviolta perjantaihin 29.1. asti.
Metsähovin radio-observatorion peruskorjaus on valmis
Suomen ainoan radio-observatorion uudistaminen on satsaus kansalliseen tähtitieteelliseen tutkimukseen.
Osa Konemiehentiestä suljetaan - liikennejärjestelyt muuttuvat
Tammikuun loppupuolella osa Konemiehentiestä suljetaan sekä Sähkömiehentien toinen ajokaista suljetaan. ST1:n työmaata ollaan parhaillaan purkamassa.
Otaniemen kampuksen poikkeusaukioloajat kesällä 2021
Huomioithan rakennusten aukioloajat kampuksella käydessäsi. Otaniemen kampuksen rakennusten aukioloajat ja aulapalveluiden palveluajat kesällä 2021.
Kulunhallinnan muutokset voimaan joulukuun aikana – muista tarkistaa tunnisteesi ja hakea kulkuoikeudet erikoistiloihin
- Huomaa muuttunut päivämäärä! - Joulukuun aikana esimerkiksi opiskelijoiden ja henkilöstön pääsy yliopiston erikoistiloihin muuttuu ja jokaiselle jää voimaan vain yksi tunniste. Muista tarkistaa tunnisteesi ja hakea kulkuoikeuksia idm.aalto.fi -portaalissa.
Asset Manager
Otaniemi is a place of the future locally, nationally and internationally – would you like to be part of leading-edge development?
Kulunhallinnan käytännöt muuttuvat – lue ohjeet miten toimia
Muutokset tulevat voimaan joulukuussa 2020 ja ne koskevat kaikkia Otaniemen kampuksella liikkuvia.
Aalto-yliopisto Töölö -rakennuksen peruskorjaus palautti 1950-luvun hengen
Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Runeberginkadulla uudistui vanhaa kunnioittaen moderniksi oppimisympäristöksi.
Tuo tullessas, vie mennessäs - kaikille avoin kierrätystapahtuma
Tervetuloa mukaan syksyn 2026 kierrätystapahtumaan.
100STARTUPS: Muuta logosi ammattimaisiksi brändimateriaaleiksi päivässä
Tässä käytännön työpajassa näet, kuinka logo, luonnos tai yksinkertainen liikeidea voidaan muuntaa ammattimaisiksi fyysisiksi brändimateriaaleiksi laserleikkauksen ja 3D-tulostuksen avulla.
100STARTUPS x A Grid Impact Series: Tiiminrakennus Epic Meetsin kanssa
Mahdollisuus tavata muita perustajia ja vahvistaa tiimiäsi. Voit jakaa, miten ideasi on kehittynyt, ja löytää yhteistyökumppaneita. Tämä sessio auttaa sinua siirtymään ideoista oikeisiin tiimeihin.