Green Office -tiimi tukemassa kestävämpää kampusta

Aalto-yliopistokiinteistöt on kuulunut WWF:n Green Office –verkostoon jo vuodesta 2012. Green Officen myötä sitoudumme ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen ja kehittämiseen.
Unto Rautio

Meillä on oma Green Office -tiimi, joka kokoontuu noin viisi kertaa vuodessa. Tiimiimme kuuluu kymmenen työntekijää. Vahvistamme työyhteisön ympäristötietoisuutta ja sitoutumista viestinnällä ja yhteisellä toiminnalla. Varmistamme, että työyhteisö on tietoinen Green Office -käytännöistä ja kannustamme henkilöstöä tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Teemojamme ovat mm. työmatkaliikkuminen, terveelliset elämäntavat ja kulutuksen pienentäminen. Vastuu ympäristöstä koskee kaikkia ja pienetkin asiat ovat tärkeitä.

Green Office –tiimi seuraa teemojen ja tavoitteiden edistymistä. WWF:n ympäristöjärjestelmän avulla mittaamme paperintulostusta, energian/vedenkulutusta sekä edistämme terveellisiä elämäntapoja liikunnan ja ruokavalion avulla. Järjestelmän ilmastolaskurilla voimme laskea kattavasti hiilijalanjälkemme ja tämän myötä löytää uusia ympäristöystävällisimpiä vaihtoehtoja.

Meillä on Green Officen -hengessä järjestetty koulutuksia ja tavaran kierrätystilaisuuksia henkilöstömme kesken. Pyöräilyn kilometrikisaan olemme myös osallistuneet monena peräkkäisenä vuotena. Näin kannustamme työntekijöitämme liikkumaan ja vähentämään liikenteen päästöjä pyöräilemällä. Haluamme myös kannustaa työntekijöitämme ja koko Aalto-yliopiston yhteisöä pitämään kasvisruokapäiviä ja lisäämään kasviksia viikoittaiseen ruokavalioon - onneksi tämä onnistuu helposti Otaniemessä, jossa on lukuisia lounasravintoloita, jotka tarjoavat maukkaita kasvisvaihtoehtoja!

  • Päivitetty:
  • Julkaistu
Jaa
URL kopioitu

Read more news

A Bloc Buddy Week järjestetään marraskuussa
Kampus Julkaistu

Buddy Week -tarjouskampanja A Blocissa

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen sydän, ja Buddy Week -viikolla 9.–15. marraskuuta se sykkii tavallista kovempaa.
Marsion niitty, lähikuva
Kampus, Yliopisto Julkaistu

Niitty ei synny sattumalta – kampusluontoa rakennetaan harkiten

Jokainen niitty on myös paikkakohtainen ratkaisu, jossa huomioidaan esimerkiksi maaperä, maiseman historia ja alueen nykykäyttö.
Kampuskysely
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu

Vastaa kampuskyselyyn ja auta kehittämään kampusta

Miten hyvin kampus tukee työskentelyä ja opiskelua? Vastaa kampuskyselyyn ja kerro kokemuksesi. Vastaajien kesken arvotaan elokuvalippuja.
Damask parturi-kampaamo A Blocissa
Kampus Julkaistu

Damask laajentaa palveluitaan A Blocissa: nyt täyden palvelun parturi-kampaamo kaikille

Suosittujen parturipalveluiden lisäksi Damask tarjoaa nyt myös kampaamopalveluita naisille.