Uutiset
Ajankohtaista

ACRE-päivä 5.10.2023
Tule mukaan syksyn innostavimpaan kampustapahtumaan osana Aalto Wellbeing Weekiä! Tuhtia kampusasiaa, lounasta ja kahvia tarjolla.
Tyytyväisyys toimitiloihin on noussut Aalto-yliopiston kampuksella
Asiakastyytyväisyys on noussut pandemian jälkeen Aalto-yliopistokiinteistöjen (ACRE) toimitila-asiakkailla. Erityisesti kehuja saavat kulunvalvonta, aulapalvelut sekä kokoustilat.Eläköön kampus! Otakaari 2:n peruskiven muuraus juhlisti yliopiston uudisrakennuksia
Kampuksen uusimpien rakennusten, Otakaari 2A:n ja 2B:n, peruskivi muurattiin 29.9. Tilaisuudessa paljastettiin myös Otakaari 2A -rakennuksen uusi nimi.

Otakaari 1:n maisemahanke viimeistelyä vaille valmis
Amfiteatterinaukion alueen kunnostustyöt valmistuvat syksyllä 2022.

Uudisrakennus Marsio on näyteikkuna Aalto-yliopiston tutkimukseen, opetukseen ja vaikuttavuuteen
Kilpailun kautta valittu nimi on kunnianosoitus Aino Marsio-Aallolle.

Miltä kampus näyttää tänään ja viiden vuoden kuluttua?
ACRE-päivä ja yhteisön I love campus -kierrokset kutsuvat ihastumaan kampukseen.

Tilojen täyttöastetutkimus käynnistynyt
Tilojen täyttöasteita Otaniemen kampuksella tutkitaan syksyn 2022 aikana.

Laskutusosoitteemme muuttuvat
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n sekä kaikkien kiinteistöyhtiöidemme laskutusosoitteet muuttuvat 16.9.2022 alkaen.
Attitude Helsinki kutsuu tanssimaan A Blocin toisessa kerroksessa
Tanssistudio Attitude Helsinki on avannut toimipisteen kauppakeskus A Blocin toiseen kerrokseen ja toivottaa Aalto-yhteisön lämpimästi tervetulleeksi tunneille! Lue lisää ilmaisista kokeilutunneista ja opiskelijaedusta.

Vähitellen hajoava biotaide haastaa pysyvään tähtäävän suunnittelun
Kampustaidekilpailun voittaja bio.modules.way asennetaan myöhemmin Dipolin viereen.
Miten käyttäisit 13 000e opiskelijoiden hyvinvointiin? Jätä ehdotuksesi!
Ehdota 30.9.2022 mennessä osallistavan budjetoinnin hanketta parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Toteuttamiskelpoisista ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2022 aikana!

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria vuodelle 2022!
Aalto-yliopiston Kestävä kampus -tiimi etsii jo kuudetta kertaa kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi meille 23.9.2022 mennessä.

Postin pakettiautomaatti nyt A Blocin toisessa kerroksessa
Uusi ja suuri Postin pakettiautomaatti sijaitsee nyt kauppakeskus A Blocin toisessa kerroksessa Pakettipisteen pakettiautomaatin vieressä.

Vesihuollon saneeraustyömaa A Blancin edustalla
HSY:n vesihuollon saneerausurakka on siirtynyt ostoskeskus A Blancin edustalle.


ACRE-päivä 5.10.2023
Tule mukaan syksyn innostavimpaan kampustapahtumaan osana Aalto Wellbeing Weekiä! Tuhtia kampusasiaa, lounasta ja kahvia tarjolla.
Jaa, kierrätä ja tee löytöjä!
Tervetuloa mukaan jo toisen kerran järjestettävään avoimeen kierrätystapahtumaan!