Yli 80 prosenttia kampuksen energiansäästötavoitteesta saavutettu

Käynnistimme Aalto-yhteisönä koko Otaniemen kampuksen laajuiset energiansäästötoimenpiteet lokakuussa 2022 ja lanseerasimme yhteisen energiansäästötavoitteen. Toimenpiteet ovat tehonneet hyvin, ja kesänkin aikana kampuksella on saavutettu suuria säästöjä energiankulutuksessa. Kokonaisuudessaan olemme saavuttaneet yli 80 prosenttia energiansäästötavoitteesta.

Lokakuussa 2022 alkaneen energiansäästökampanjan myötä kampuksella on säästetty jo paljon niin sähkö- kuin lämpöenergiaakin. Elokuun 2023 osalta absoluuttiset kulutusluvut verrattuna vuoden vuoden 2022 elokuuhun ovat sähkön osalta -20,72 prosenttia ja lämmön osalta -9,45 prosenttia. Megawattitunteina tämä tarkoittaa 671 MWh säästynyttä sähköä ja 43 MWh säästynyttä lämpöä.

Taloteknisten toimenpiteiden osalta energiaa on säästynyt esimerkiksi kesäkuukausien pienemmästä jäähdytystarpeesta mutta myös kampuksen käyttäjien toimista; moni on esimerkiksi miettinyt, mitä sähkölaitteita tai muuta energiaa kuluttavaa tarvitsee jättää päälle loman ajaksi ja mitä voi sammuttaa.

Vielä on loppukirin aika

Virallinen energiansäästökampanjamme päättyy 9.10.2023, jolloin tulee täyteen vuosi kampanjan aloittamisesta. Aalto-yhteisön tavoitteena on vähentää energiankulutusta 15 prosenttia kampanjan aikana. Kokonaisuudessaan energiansäästötoimilla tavoitellaan pysyvää alempaa tasoa, ja mennään kohti hiilineutraalia kampusta 2030.

Koko 15 prosentin vuositavoitteesta on 11 kuukauden (lokakuu 2022-elokuu 2023) aikana saavutettu noin 80 prosenttia.Tavoitteemme on korkea, mutta ei mahdoton: elokuun loppuun mennessä energiaa on säästetty upeat 12,1 prosenttia. Vielä on loppukirin aika.

Auta meitä saavuttamaan yhteinen tavoitteemme! 

Jaa parhaat energiansäästövinkkisi ja ideasi alla olevalla lomakkeella. Koska Otaniemen kampuksen kiinteistöt ovat iältään, kooltaan ja käytöltään hyvin monimuotoisia, niin pienetkin muutokset paljon energiaa kuluttavissa kohteissa tuovat merkittäviä säästöjä. Myös kiinteistön käyttäjien toimilla on iso vaikutus etenkin rakennuksissa, joissa on paljon käyttäjiä.

Voit lähettää ideasi nimettömästi Webropol-kyselyn kautta

Lähes reaaliaikaista tietoa kampusrakennusten lämmön, veden ja sähkön kulutuksesta saat aulojen infonäytöiltä. 

Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kampuskysely
Kampus Julkaistu

Vastaa kampuskyselyyn, vaikuta ja voita hyvinvointilahjakortteja!

Vuosittaisella kampuskyselyllä mitataan jälleen kampuksen toimivuutta ja viihtyisyyttä, eli kampuskokemusta. Kysely on auki 9.10.-31.10.2024.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu

Kesä ja syksy tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä ja syksyllä 2024.
1KOMMA5°
Kampus Julkaistu

Älykkäitä energiratkaisuja tarjoava 1KOMMA5° showroom nyt ostoskeskus A Blancissa

Tervetuloa avoimiin oviin 1KOMMA5° Suomi -showroomille keskiviikosta perjantaihin 9.–11.10.2024. Älykkäitä energiaratkaisuja tarjoavan 1KOMMA5°:n tavoitteena on mahdollistaa hiilineutraalin energian saanti suomalaisiin koteihin tarjoamalla aurinkopaneelijärjestelmiä, akustoja ja sähköauton latausasemia.
Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.