Otaranta suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä viikolla 27

Pikaraitiotien rakennustyöt ovat edenneet Otaniemen eteläosaan.

Pikaraitiotien rakentamisen lisäksi samassa yhteydessä saneerataan kaikki kadun rakenteet mukaan lukien jalankulku- ja pyöräväylät. Kadun rakentaminen pitää sisällään muun muassa runsaasti kunnallisteknisten johtojen ja putkien siirtoa ja uusimista sekä maaperän vahvistamista ennen katu- ja ratarakenteiden rakentamista. Otarantaan rakennetaan uusi pumppaamo, rakennetaan vesihuoltolinjoja ja tehdään pohjanvahvistuksia.

Moottoriajoneuvojen läpikulku Otarantaan suljetaan viikolla 27 ja sulku kestää noin viisi kuukautta. Otarannan länsiosan sulkemisen myötä henkilöautoliikenne siirtyy pääasiassa Luolamiehentielle. Otakaaren ja Luolamiehentien kohdalla on syytä varautua normaalia pidempiin matka-aikoihin etenkin aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan. Jalankulun ja pyöräilyn yhteys säilyy Otarannalla koko rakentamisen ajan, mutta sen reitti vaihtelee kadun ympäristössä työvaiheiden mukaan. Otarannan työt jatkuvat alustavan arvion mukaan syksyyn 2021.

Pääasiallinen työaika on arkisin kello 7–18. Kello 18–22 välillä, viikonloppuisin ja arkipyhinä saatetaan tehdä töitä, jotka eivät aiheuta erityistä melua.

Raide-Jokeri-pikaraitiotien liikennöinti alkaa kesäkuussa 2024.

Lisätietoja

Raide-Joker

Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kampus Julkaistu

Yli 80 prosenttia kampuksen energiansäästötavoitteesta saavutettu

Myös kesän aikana kampuksella on saavutettu suuria säästöjä energiankulutuksessa.
Kampus, Yliopisto Julkaistu

Ehdota, miten käyttäisit 13 000 euroa Aalto-yliopiston opiskelijoiden hyvinvointiin!

Jätä ehdotuksesi 29.9.2023 mennessä osallistavan budjetoinnin hankkeeksi parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2023 aikana.
Otaniemi campus area
Kampus Julkaistu

Tyytyväisyys toimitiloihin on noussut Aalto-yliopiston kampuksella

Asiakastyytyväisyys on noussut pandemian jälkeen Aalto-yliopistokiinteistöjen (ACRE) toimitila-asiakkailla. Erityisesti kehuja saavat kulunvalvonta, aulapalvelut sekä kokoustilat.
Kampus Julkaistu

ACRE lahjoitti Lego-palikoita päiväkoteihin

Aalto-yliopisto ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy (ACRE) lahjoittivat yliopiston vanhoja Lego-palikoita Touhula-päiväkodeille.