Millaista on kestävä liikkuminen Aalto-yliopiston kampuksella 2050? Jaa ajatuksesi suunnittelun tueksi!

Aalto-yliopistossa ollaan laatimassa toimintasuunnitelmaa kestävän liikkumisen kehittämiseksi. Koko yhteisön ajatukset ja toiveet kestävästä liikkumisesta otetaan huomioon suunnitelman laatimisessa.

Aalto-yliopiston uusittu strategia tuli voimaan tämän vuoden alussa. Sen otsikko on ”Rakennamme kestävää tulevaisuutta”. Strategian kestävään kehitykseen liittyvät tavoitteet ohjaavat myös kampuksella ja kampukselle liikkumista. ​

Kampuksen kehittämisen tavoitteita kestävän liikkumisen osalta ovat kävelyn ja pyöräilyn sekä julkisen ja sähköisen liikenteen tukeminen, sekä autoliikenteen vähentäminen ja pysäköinnin keskittäminen. Konkreettisia tavoitteita ovat jalankulku- ja polkupyöräily-yhteyksien parantaminen sekä kevyttä liikennettä tukevien palvelujen ja tilojen (kuten pukuhuoneet ja peseytymistilat) lisääminen. Lisäksi kampuksen saavutettavuus julkisella liikenteellä paranee muun muassa Länsimetron laajennuksen ja Raide-Jokerin valmistumisen myötä.

Aalto-yliopistossa ollaan laatimassa toimintasuunnitelmaa kestävän liikkumisen kehittämiseksi. Koko yhteisön ajatukset ja toiveet kestävästä liikkumisesta otetaan huomioon suunnitelman laatimisessa.

Mitä sinun mielestäsi on Aallon kampuksen kestävä liikkuminen vuonna 2050? Lisää ajatuksesi Flinga-alustalle: https://flinga.fi/s/FDHFH5L (mielipiteet näkyvät kaikille julkisina). Vastaukset ovat anonyymejä ja niitä hyödynnetään kestävän liikkumisen toimintasuunnitelmassa.

Lisätietoja antaa:
Aapo Pihkala, ACRE projektipäällikkö kestävä kehitys ja maisema, aapo.pihkala@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu
  • This content was originally published on www.aalto.fi.
Jaa
URL kopioitu

Read more news

A Bloc Buddy Week järjestetään marraskuussa
Kampus Julkaistu

Buddy Week -tarjouskampanja A Blocissa

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen sydän, ja Buddy Week -viikolla 9.–15. marraskuuta se sykkii tavallista kovempaa.
Marsion niitty, lähikuva
Kampus, Yliopisto Julkaistu

Niitty ei synny sattumalta – kampusluontoa rakennetaan harkiten

Jokainen niitty on myös paikkakohtainen ratkaisu, jossa huomioidaan esimerkiksi maaperä, maiseman historia ja alueen nykykäyttö.
Kampuskysely
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu

Vastaa kampuskyselyyn ja auta kehittämään kampusta

Miten hyvin kampus tukee työskentelyä ja opiskelua? Vastaa kampuskyselyyn ja kerro kokemuksesi. Vastaajien kesken arvotaan elokuvalippuja.
Damask parturi-kampaamo A Blocissa
Kampus Julkaistu

Damask laajentaa palveluitaan A Blocissa: nyt täyden palvelun parturi-kampaamo kaikille

Suosittujen parturipalveluiden lisäksi Damask tarjoaa nyt myös kampaamopalveluita naisille.