Kuka tai mikä on innostanut sinua kestävämpään toimintaan kampuksella? Etsimme kestävän kehityksen mestaria!

Etsimme jälleen kampuksen kestävän kehityksen mestaria. Jätä ehdotuksesi 24.9. mennessä.

Ehdota Kestävän kampuksen tiimille toimijaa, henkilöä tai tekoa, jotka ovat muuttaneet toimintaympäristöämme Otaniemessä kestävämmäksi, toteuttavat konkreettisia tekoja, toimivat esimerkkeinä tai muuten merkittävästi edistävät ja innostavat Aalto-yliopiston ja sen kampuksen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Kampuksen kestävän kehityksen sankarin kisassa kannustamme tänä vuonna erityisesti monitieteisiä ja monipuolisia yhteistyöprojekteja tai vaikuttavia toimenpiteitä ilmoittautumaan mukaan. Voittaja julkistetaan kansallisella Energiansäästöviikolla lokakuun alussa.

Palkinto jaetaan nyt neljättä kertaa. Viime vuonna kampuksen kestävän kehityksen sankareiksi valittiin Otaniemen K-kauppias, Exam-sähköinen tenttitila sekä The Test Site –verkosto (sivun pääkuva myös The Test Siteltä.)

Jätä siis oma ehdotuksesi tämän linkin kautta 24.9. mennessä (linkki lomakkeeseen).

Kaikki ehdotukset otetaan innolla vastaan!

Lisätiedot:

Satu Kankaala
Aalto-yliopistokiinteistöt, Head of Business Development and Sustainability
satu.kankaala@aalto.fi

Meri Löyttyniemi
Aalto-yliopisto, Tutkimuspalvelut
Team leader, Aalto Sustainability Hub
meri.loyttyniemi@aalto.fi

https://www.aalto.fi/fi/uutiset/kolme-kestavan-kehityksen-sankaria-palkittiin-esimerkillisesta-kestavan-kehityksen

https://www.aalto.fi/fi/kestava-kehitys

Jaa
URL kopioitu

Read more news

A Bloc Buddy Week järjestetään marraskuussa
Kampus Julkaistu

Buddy Week -tarjouskampanja A Blocissa

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen sydän, ja Buddy Week -viikolla 9.–15. marraskuuta se sykkii tavallista kovempaa.
Marsion niitty, lähikuva
Kampus, Yliopisto Julkaistu

Niitty ei synny sattumalta – kampusluontoa rakennetaan harkiten

Jokainen niitty on myös paikkakohtainen ratkaisu, jossa huomioidaan esimerkiksi maaperä, maiseman historia ja alueen nykykäyttö.
Kampuskysely
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu

Vastaa kampuskyselyyn ja auta kehittämään kampusta

Miten hyvin kampus tukee työskentelyä ja opiskelua? Vastaa kampuskyselyyn ja kerro kokemuksesi. Vastaajien kesken arvotaan elokuvalippuja.
Damask parturi-kampaamo A Blocissa
Kampus Julkaistu

Damask laajentaa palveluitaan A Blocissa: nyt täyden palvelun parturi-kampaamo kaikille

Suosittujen parturipalveluiden lisäksi Damask tarjoaa nyt myös kampaamopalveluita naisille.