Enemmän uusiutuvaa energiaa kampukselle

Uudistuva Aalto Works -kortteli kasvattaa kampuksen energiatehokkuutta entisestään.
Energiansäästöviikon tapahtumassa keskusteltiin kestävämmästä kampuksesta. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kampuksen keskeiset ympäristövaikutukset liittyvät energian kulutukseen, liikkumiseen ja lajitteluun. Aalto-yliopisto pyrkii hankkimaan mahdollisimman ekologisesti tuotettua energiaa kampuksen rakennuksen tarpeisiin.

Kestävän kehityksen mukainen kampus on keskeinen osa yliopiston kampusstrategiaa. Kestävän kehityksen kampus –tiimi järjesti kampuksen talo- ja tilavastaaville aamutilaisuuden 9.10.2019 osana kansallista Energiansäästöviikkoa. 

Yliopiston kiinteistöjä hallinnoiva Aalto-yliopistokiinteistöt panostaa oman energian tuottamiseen ympäristöystävällisin keinoin. Maalämmön ja aurinkoenergian käyttöä lisätään kampuksella jatkuvasti. Vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet 40 prosenttia vuodesta 2012.  

Suurin osa kampuksen rakennuksista on 1960-luvulla rakennettuja. Peruskorjauksien yhteydessä on mahdollisuus parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja kehittää tilojen toiminnallisuutta vastaamaan nykyisiä vaatimuksia. 

Energiansäästöviikon tapahtumassa pelattiin myös Energiavarttia. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Aalto Works -kortteli lisää kampuksen energiantuotantoa 

Aalto-yliopisto Works sisältää uuteen käyttöön kunnostettujen sisätilojen lisäksi uusia rakennuksia sekä viheralueiden parannusprojektin. Se on kampuksen viimeinen isoja peruskorjauksia sisältävä kortteli. Nimensä Aalto-yliopisto Works -kortteli on saanut erilaisten työpajamaisten tilojen ainutlaatuisesta yhdistelmästä. 

Valmistuttuaan kortteli tarjoaa kodin muun muassa Insinööritieteiden korkeakoulun laitoksille, Sähkötekniikan korkeakoulun sähkökonesalille, Aalto Design Factorylle, Startup Saunalle, Aalto Ventures Programille sekä Aallon yhteistyökumppaneille. Innovaatioprosessia tukeviin tiloihin tulee uusi energiaratkaisu ensimmäisen uudisrakennuksen valmistuessa vuonna 2021. 

“Aalto Works -korttelin lämmitykseen ja jäähdytykseen tullaan käyttämään 80–90 % paikallista energiantuotantoa uusiutuvista lähteistä. Ostettavan energin osalta pyritään hankkimaan mahdollisimman ekologisesti tuotettua energiaa”, sanoo Aalto-yliopistokiinteistöjen kehityspäällikkö Antti Säynäjoki Energiansäästöviikon teematapahtumassa. 

Korttelin läheisyydessä sijaitsevan Nanotalon sekä muutaman muun rakennuksen hukkalämpö otetaan talteen ja Aalto Works -korttelin käyttöön. Energian kausivarastointia eli lämmön ja jäähdytyksen varastoinnin mahdollisuuksia tutkitaan. Kausivarastointia kokeillaan tällä hetkellä Väre-rakennuksessa ja Kauppakorkeakoulun rakennuksessa.  

Aalto Works -korttelin sähkön on tarkoitus hyödyntää aurinkoenergiaa, mutta omavaraisuusastetta korttelille ei ole vielä määritelty sähköntuotannon osalta. 

Jaa
URL kopioitu

Read more news

Lepohuone
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu

Pidä tauko! Uusi lepohuone avattu Kandidaattikeskukseen

Uusi opiskelijoille suunnattu lepohuone tilassa Y420.
Tyhjä sisätila, punainen lattia, valkoiset seinät, nokkakärryt ja suuri sininen teksti ”TILA!”
Kampus, Yliopisto Julkaistu

TiLA! - uusi koti luovuudelle Otaniemessä

Yhteisöllinen työtila taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille Espoossa.
Campus Sustainability Champion 2026
Kampus Julkaistu

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2026!

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 15.10.2026 mennessä.
Korkeakouluaukio
Kampus Julkaistu

Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla – ACREn kokonaisarvosana nousi ja NPS vahvistui

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.