Materiaalikierrätys kampuspilotista arjen käytännöksi

Lajittelua on Otaniemen kampuksen kiinteistöissä uudistettu viime vuosina. Kuluttajamuovin osalta keräys alkoi muutaman talon pilottina 2019 ja laajeni vuoden 2022 alusta koskemaan jokaista yliopiston rakennusta kampuksella.
Lajittelu
Kuva: Milla Uusitalo / Aalto CRE

Jo pitemmän ajan tavoitteena kampuksella on ollut parantaa kierrätysastetta ja pienentää jätehuollon hiilijalanjälkeä sekä jätehuoltokustannuksia. Tämä on huomioitu myös yliopiston strategiatyössä, sillä kampuksella syntyvien jätteiden kierrätysasteen nosto on osa Aalto-yliopiston kestävän kehityksen strategiaa.

Pilottikokeiluna muutamasta kiinteistöstä lähtenyt muovin- ja kartonginkeräys laajeni vuoden 2022 alussa kampuksella jokaiseen taloon. Tällä hetkellä materiaalikiertoon päätyykin lähes kaikki mahdolliset jakeet, ja lajittelupisteitä löytyy esimerkiksi jokaisen talon taukotiloista. Uusien jätejakeiden keräyksen myötä energiajätteeseen joutuu yhä vähemmän tuotteita. Lisäksi lajittelusta on muun muassa opastein tehty mahdollisimman yksinkertaista, jotta sen voi jokainen kampuksen käyttäjä ottaa osaksi arjen toimintatapojaan. 

”Taukotiloissa syntyy eniten muovijätettä mikroruoka- ja muista eväspakkauksista. Myös kartongin kierrätykselle on kysyntää, joten on mukavaa tuoda uudet lajitteluastiat taukotiloihin lajittelua helpottamaan”, toteaa Aalto-yliopistokiinteistöjen kiinteistökoordinaattori Tanja Pietikäinen.

”Kaikki kampuksen tilojen käyttäjät ovat tärkeässä asemassa lajittelun onnistumisen kannalta. Opastamme ja haluamme tuoda lajittelun helpoksi osaksi jokaisen arkea”, Pietikäinen jatkaa.

Kierrätetystä uusiomuovista on jo vuosien ajan valmistettu muun muassa kukkaruukkuja, postilaatikoita, pulkkia ja siivousvälineitä. Nykyään kierrätysmuovia käytetään lisäksi myös esimerkiksi osana muovisia limsapulloja. Kierrätyskartongista puolestaan valmistetaan muun muassa talous- ja wc-paperien hylsyjä. 

Ei ole olemassa jätettä - muistathan siis lajitella ja kierrättää!

  • Päivitetty:
  • Julkaistu
Jaa
URL kopioitu

Read more news

A Bloc Buddy Week järjestetään marraskuussa
Kampus Julkaistu

Buddy Week -tarjouskampanja A Blocissa

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen sydän, ja Buddy Week -viikolla 9.–15. marraskuuta se sykkii tavallista kovempaa.
Marsion niitty, lähikuva
Kampus, Yliopisto Julkaistu

Niitty ei synny sattumalta – kampusluontoa rakennetaan harkiten

Jokainen niitty on myös paikkakohtainen ratkaisu, jossa huomioidaan esimerkiksi maaperä, maiseman historia ja alueen nykykäyttö.
Kampuskysely
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu

Vastaa kampuskyselyyn ja auta kehittämään kampusta

Miten hyvin kampus tukee työskentelyä ja opiskelua? Vastaa kampuskyselyyn ja kerro kokemuksesi. Vastaajien kesken arvotaan elokuvalippuja.
Damask parturi-kampaamo A Blocissa
Kampus Julkaistu

Damask laajentaa palveluitaan A Blocissa: nyt täyden palvelun parturi-kampaamo kaikille

Suosittujen parturipalveluiden lisäksi Damask tarjoaa nyt myös kampaamopalveluita naisille.